Ulkopelin tilastoinnista

Tässä kirjoituksessa pohdiskelen yleisellä tasolla sitä, miten pesäpallon ulkopeliä voitaisiin ruveta paremmin tilastoimaan. Lisäksi kirjoituksen lopussa ovat omat ulkopelitilastointini kauden 2020 pudotuspeleistä Vimpelin Vedon pelaajien osalta.

Pesäpallon tulospalvelu uudistuu. Uusi palvelu on vielä lapsenkengissään, ja se tulee toivon mukaan kehittymään vielä rutkasti. Niin kuin vähän lupailtiinkin, on palvelussa myös uusia tilastoja, kuten takaetenemiset ja saadut vapaataipalet. Sen sijaan ulkopelin tilastot loistavat ainakin toistaiseksi poissaolollaan, mikä on harmi. Ulkopeli on kuitenkin puolet pelistä ja sisältää suorituksia, jotka ovat tilastoitavissa lähes yhtä helposti kuin sisäpelisuoritukset.

Sukulaislajissa baseballissa ulkopeliä tilastoidaan, mutta ei niin tarkkaan kuin sisäpeliä, paitsi syöttämisen osalta. Tämä selittyy lajin luonteella; baseball kiteytyy lyöjän ja syöttäjän väliseen kamppailuun. Pesäpallossa muu ulkopeli on tärkeämmässä roolissa kuin baseballissa. Näin ollen olisi paikallaan, että pesäpallossa ulkopeliä tilastoitaisiin ainakin enemmän kuin tällä hetkellä. Harhaheitot ja vapaataipalet löytyvät jo ottelutilastoista, mutta molemmat ovat ulkopelin näkökulmasta negatiivisia kategorioita, toisin kuin juoksut ja muut sisäpelitehot, jotka ovat tavoiteltavia saavutuksia. Olisi hyvä saada mukaan ainakin yksi positiivinenkin ulkopelin tilastokategoria.

Yksinkertaisinta olisi tilastoida tehtyjä paloja, mitä jo tehdäänkin, mutta ei ”virallisesti”. Edes se ei välttämättä ole selvää, mikä lasketaan tehdyksi paloksi ja mikä ei. Hieman paloja edistyneempää tilastointia olisi kaikkien tietylle pelaajalle suuntautuneiden lyöntien tilastointi, josta kävisi ilmi esimerkiksi tehdyt palot per kiinni otetut lyönnit. Keskityn tässä kirjoituksessa lähinnä palojen tilastointiin, sillä jo se olisi mielestäni riittävää ainakin näin alkuun.

Useimmiten yhtä paloa on tekemässä kaksi ulkopelaajaa: lyönnin kiinniottaja ja pesävahti. Välillä palon tekijöitä on vain yksi, esimerkiksi jos vaihtolyönti tulee suoraan menopesään. Joskus taas yhtä paloa saattaa olla tekemässä kolme tai useampikin ulkopelaaja, jos tapahtuu taittoheitto. Baseballissa tehdyt palot merkataan yksinkertaisten sille pelaajalle, joka on pesällä, kun taas heittäjä saa ”syötön” (assist). Pesäpallossa nämä kannattaisi ehdottomasti kääntää toisin päin, niin että lyönnin kiinni ottanut pelaaja on palon varsinainen tekijä, ja pesävahti voi saada ”syöttöpisteen”.

 

 Kuva: Vimpelin Veto 2020

Minusta epäselvimpiä tilanteita palojen tilastoinnin kannalta ovat lyöjien loppumiset sekä viimeisten lyöntien laittomat. Jos viimeinen lyöjä lyö palottomassa tilanteessa viimeisen lyöntinsä tyhjään kenttään kopiksi, miten tämä pitäisi tilastoida? Kukaan ei varmaan sentään tästä kolmea paloa tilastoisi, mutta yksi tai nolla ovat mielestäni molemmat perusteltuja vaihtoehtoja. Viimeisen lyönnin laittomat ovat ehkä se mielenkiintoisin pohdittava juttu, sillä ne voivat vaihdella todella paljon tilanteen mukaan. Palohan niistä aina syntyy, joten sinänsä ne ovat tilastokelpoisempia kuin lyöjien loppumiset. Palon tekijäksi ei myöskään ole muita vaihtoehtoja kuin lukkari, mutta kysymys kuuluu, kuinka paljon nämä palot ovat lukkarin ansiota? Mielestäni vastaus on, että hyvin vaihtelevissa määrin. Annan kaksi esimerkkiä:

1)      Pelkkä 3-tilanne, muutama lyöjä jäljellä, mukaan lukien lyöjäjokeri. Lyöntivuorossa oleva sisäpelaaja saa vahinkoväärän alle ja kokeilee kaksi kertaa vapailla lyönneillä. Nämä eivät tuota tulosta. Viimeiseen lyöntiin lyöjä saa erittäin helpon perussyötön, josta kuitenkin koppilyöntiä yrittäessään lyö melkein puhtaan hudin, joka on etulaiton.

2)      Paloton ajolähtö, huippuetenijät pesillä. Viimeinen lyönti lähdössä. Lentolähtö, jonka lukkari aavistaa ja antaa todella pahan taktisen väärän. Lyöjä onnistuu vaivoin osumaan palloon, ja lyönti on laiton.

Lienee selvää, että esimerkki 2 menee erittäin paljon enemmän lukkarin piikkiin kuin esimerkki 1, jossa palo johtuu lyöjän pahasta epäonnistumisesta. Halusin havainnollistaa mahdollisimman selkeästi, että viimeisen lyönnin laittomat ovat harmaata aluetta, sillä osa paloista on vahvasti lukkarin ansiota, osa taas ei käytännössä lainkaan. Kysymys kuuluukin, pitäisikö viimeisen lyönnin laittomia sisällyttää palojen tilastointiin vai ei? Siihen minulla ei ole antaa tyhjentävää vastausta. Itse olen alustavasti ajatellut, että ne voisi sisällyttää, sillä niihin sisältyy lukkareiden kovia onnistumisia.

Palojen lisäksi ulkopelivirheet ovat mielestäni hyvä ehdokas tilastoitavaksi. Lainaan taas vähän baseballin puolelta, jossa virheet (errors) ovat hyvinkin olennainen osa pelien tilastointia. Mielestäni ulkopelivirheet olisivat olennaista tilastoitavaa myös pesäpallon puolella, sillä niitä nähdään jokaisessa ottelussa ja ne vaikuttavat usein ratkaisevasti ottelujen lopputuloksiin. Seuraava kysymys kuuluukin: mikä on ulkopelivirhe? Viiden minuutin mietinnän jälkeen päädyin seuraavanlaiseen määritelmään:

”Ulkopelivirhe on mikä tahansa ulkopelissä tapahtuva suoritus, jonka seurauksena sisäjoukkue saa sellaista etua, jota se ei ulkopelin perussuorituksella saisi.”

Joku voisi haastaa määritelmän kysymällä, että miten perussuoritus sitten määritellään, ja että eikö se ole subjektiivista. Tähän vastaan kuitenkin, että esimerkiksi baseballissa pöytäkirjan pitäjä päättää oman harkintansa mukaan, tilastoidaanko jostain tilanteesta virhe vai ei. Samoin tenniksessä helppojen ja pakotettujen virheiden ero on tilastoijan päättelykyvyn varassa.

Perussuoritus on mukana määritelmässä, koska muuten kaikki onnistuneeseen etenemiseen johtaneet tilanteet saattaisivat olla tilastoitavissa virheiksi. On kuitenkin selvää, että jos esimerkiksi etukenttäpelaaja tekee vaikeasta kotiutusnäpystä onnistuneen syöksyheiton, mutta juoksu syntyy tästä huolimatta, ei kyseessä ole ulkopelivirhe. Sen sijaan kaikki mahdolliset pallon kanssa häpläämiset ja kiinniottovirheet, joita ilman palo tai haava olisi perussuorituksella syntynyt, ovat ulkopelivirheitä.

Lopuksi vielä omat tilastoni Vedon pelaajien ulkopelistä viime kauden pudotuspeleistä. Tehdyt palot olen tilastoinut alusta loppuun johdonmukaisesti samalla tavalla, mutta ulkopelivirheitä ryhdyin kirjaamaan vasta kesken pudotuspelien, joten tehtyjen palojen ja ulkopelivirheiden välinen suhde ei ole suoraan verrannollinen. Tehdyt palot on ilmoitettu muodossa x+y, samaan tapaan kuin esimerkiksi tehopisteet jääkiekossa, niin että x on aktiivisena osapuolena (yleensä lyönnin kiinniottajana ja heittäjänä) tehdyt palot, ja y on passiivisena osapuolena (yleensä pesävahtina ja lyönnin kiinniottajana) tehdyt eli avustetut palot. Lisäksi mukana ovat kyseisen pelaajan ulkopelivirheet (v). Viimeisen lyönnin laittomasta lukkari on saanut aina 1+1 tehtyä paloa. Tilastorivi on siis muodossa x+y/v. Tässä pelaajat on järjestetty aktiivisesti tehtyjen palojen mukaiseen järjestykseen.

Perttu Ruuska 36+81/0

Severi Lassila 35+2/3

Olli Heikkala 28+29/1

Mikko Kanala 27+3/1

Ville Takala 20+29/3

Matias Rinta-aho 17+0/0

Tuomo Lönnmark 9+1/0

Juho Heikkala 8+41/7

Elmeri Anttila 3+0/1

Viljo Sillanpää 2+0/0

Severi tekee paljon paloja, mikä ei ole hirveän yllättävää. Jos viimeisen lyönnin laittomia ei laskettaisi, olisi Severi tehnyt enemmän paloja kuin lukkarina pelaava Perttu. Toinen tästä tilastoinnistani esiin nouseva seikka on se, että huippukauden ulkona pelanneelle Juho Heikkalalle kertyi kauden viimeisiin peleihin yllättävän paljon virheitä.