Vimpelin Veto 2020, osa 1/3

 

Ensi alkuun Wanha Toveri käy läpi jokaisen Vedon ykkösjoukkueessa viime kaudella esiintyneen pelaajan, joita oli yhteensä 17. Järjestys on käänteinen pelattuihin otteluihin nähden, eli aluksi käsitellään niitä pelaajia, jotka pelasivat kaikkein vähiten otteluita. Joistain pelaajista ei ymmärrettävästi ole yhtä paljoa sanottavaa kuin toisista, kun aikuisten otteluitakaan ei kaikille ole vielä hirveän montaa kertynyt. Itse näin Vedon viime kauden jokaisen Superin pelin, minkä lisäksi Suomensarjan otteluita tuli nähtyä jonkin verran.

Julkaisen nämä arviot kolmessa osassa. Ensimmäisessä osassa käsitellään Antti Kortteenperä, Aleksi Lassila, Perttu Olli, Tuomo Lönnmark, Aleksi Rantala ja Mikko Kanala.

 

Antti Kortteenperä

Antti pelasi viime kaudella uransa ensimmäiset miesten superpesisottelut. Hauska yksityiskohta on se, että Antti pelasi runkosarjassa tasan kaksi ottelua, joista molemmat olivat Siilinjärven Pesistä vastaan, ensin vieraissa 21. heinäkuuta ja sitten kotona 7. elokuuta. Molemmissa peleissä Kortteenperä oli käytännössä paikkaamassa Kanalan poissaoloa kakkosvahdin tontilla. Antin pelisuorituksista ei tällä otannalla jäänyt hirveästi mieleen. Ei loistanut ulkona eikä sisällä, mutta ei myöskään ollut mitenkään huono. Sisäpelissä Kortteenperällä oli hihassaan numero 5, mutta ainakin minulle jäi noista peleistä epäselväksi, mikä joukkueen sisäpeliroolitus oli ”kakkoskärjen” osalta. Vedon koko joukkueen esitykset noissa SiiPe-peleissä vaihtelivat ottelun sisällä laidasta laitaan, minkä varmasti osittain voi laittaa kovasti sekoitetun kokoonpanon piikkiin. Siihen nähden Kortteenperän perusvarmalle ulkopelille voi antaa puhtaat paperit.

Kortteenperä pelasi valtaosan kaudesta Alavuden ykköspesisjoukkueessa, jossa kuuluikin joukkueen parhaimmistoon. Hihassa oli useimmiten numero 2, välillä 3 ja nähtiinpä Kortteenperä kärkietenijänäkin, riippuen aina Peli-Veikkojen käytettävissä olevasta miehityksestä. Kortteenperä pelasi APV:n 16 runkosarjapelistä 12, keräten joukkueesta eniten kärkilyöntejä ja tuoden toiseksi eniten juoksuja. Hyvä menestys Ykköspesiksen keskikastin joukkueessa luo nuoren pelaajan kohdalla uskoa tulevaan. Kortteenperä tekeekin mielestäni järkevän valinnan siirtyessään ensi kaudeksi Kankaanpään Mailaan. Vedon joukkue näyttäisi olevan ensi kaudella pykälän verran kovempi, joten peliaikaa ei välttämättä olisi odotettavissa yhtään mennyttä kautta enempää. Ykköspesis taas on nuorelle pelaajalle hyvä ponnahduslauta, mutta siltä laudalta pitää uskaltaa myös hypätä. Uskoisin Kortteenperän pärjäävän Superissakin, ja toivon hänelle kaikkea hyvää KaMan väreissä!

 

Aleksi Lassila

Nuori Aleksi Lassila nähtiin kaikkiaan kolmessa Superin pelissä Vedon etukentällä. Sisäpeliroolia Aleksilla ei käytännössä ollutkaan, vaan hänet nostettiin pelaavaan kokoonpanoon juuri ulkopeliä silmällä pitäen. Alkukaudestahan tilanne oli se, että Rinta-aho ei vielä pystynyt pelaamaan ulkokentällä, jolloin etukentälle tarvittiin paikkaaja. Useimmiten tätä hommaa hoiti Aleksin etunimikaima Rantala, mutta välillä sai nuorempikin Aleksi mahdollisuutensa. Kai Vedossa todettiin, että eipähän mene sapluuna sekaisin, kun laitetaan samanniminen kaveri samalle pelipaikalle. Sen perusteella, mitä itse noista kolmesta pelistä muistan, oli Lassila aivan pätevä sieppari. Vieraspelissä Kouvolassa Veto pelasi aika huonon pelin ja päästi 11 juoksua, mutta näistä iso osa meni takakentältä. Ylipäätään voi sanoa, että Veto ei ollut kovinkaan hyvä niissä peleissä, joissa A. Lassila oli kokoonpanossa, mutta minusta tästä ei voi Aleksia syyttää. Ei sunkaan kukaan kuitenkaan odottanut, että 17-vuotias poika tulisi sisäpeliin mukaan ryminällä ja olisi toden teolla uhkaamassa vaikkapa Rinta-ahon tai O. Heikkalan paikkaa yhdeksikössä? Ei, kyllä Lassila tuli kentälle nimenomaan räpylä kädessä ja hoiti sen homman ihan hyvin.

Tulevaisuudesta on paha sanoa tässä vaiheessa vielä hirveästi mitään. Ulkopelinäytöt olivat mielestäni jo viime kaudella hyvät, ”ongelma” oli vain se, että Vedolla oli etenkin Rinta-ahon tervehdyttyä aivan riittävästi tarjontaa etukentälle. Suomensarjassa Lassila pelasi sisällä isoa roolia vaihtajakotiuttajana ja hoiti tämän ruutunsa mainiosti. Tuo Vedon suomensarjajoukkue oli tosin sellainen all stars -kokoonpano, jollaista harvoin tuolla tasolla nähdään. Siinä mielessä Lassilan tilastoja ei kannata katsoa ilman kontekstia. Ensi kautta silmällä pitäen Ykköspesis voisi olla Lassilalle hyvä sarjataso. Hän pääsisi pelaamaan kovempia pelejä kuin Suomensarjan rallattelut (http://www.pesistulokset.fi/cgi-bin/tilastot/ottelu2.py?data=31-8-11&id=36152) ja saisi kehitettyä itseään pelaajana. Toivottavasti nuorella miehellä ei ole liian kiire. Perttu Ruuska nousi korkeimmalle huipulle käsittämättömän nuorena, mutta kiirehtiminen ei ole ainoa tie ylös. Teemu Isoketokin oli noin 23-vuotiaana edelleen vain ”lupaus” ja murtautui vasta sen jälkeen aidosti huipulle. Joka tapauksessa itselleni jäi Aleksin viimekautisista Suomensarjan esityksistä oikein hyvä maku suuhun, ja Superinkin peleissä hän näytti ihan siepparilta.

 

Perttu Olli

Perttu Ollin kohdalla tuntuu, että ulosmittaamatonta potentiaalia on kyllä. Pertun esitykset Suomensarjassa ja Poikien superissa ovat olleet hyviä jo pitemmän aikaa (jos niin nyt voi noin nuoren pelaajan kohdalla sanoa). Kuitenkaan miesten Superpesiksessä homma ei ole oikein lähtenyt käyntiin. Nyt vuonna 2020 Vihriälän Mikko käytännössä syrjäytti Pertun Superin joukkueesta. Sitä edellisellä kaudella Perttu sai pelata jokeripaidan ohella yhdeksikössäkin, mikä on kaksipiippuinen juttu: jokerina sisäpelivastuuta saa enemmän kuin 8 tai 9 hihassa, mutta toisaalta ulkopeliin osallistuvan pelaajan voi sanoa olevan kokonaisuudessaan enemmän pelissä mukana. Tämän takia onkin tärkeää, että nuorilla pelaajilla on mahdollisuus pelata ala- ja juniorisarjoissa, joista he saavat kokemusta pelata kunnon roolissa niin sisällä kuin ulkonakin.

Olli on nopea pelaaja, josta ei vielä oikein tiedä sanoa, onko hän parhaimmillaan kärkietenijänä vai vaihtajana. Kentällemeno sujuu hyvin, suomarissa Perttu on selvittänyt tiensä kotoa ykköselle noin 76 prosentin varmuudella. Toisaalta 1-2-vaihtajana onnistumisprosentti on ollut jopa parempi, noin 81. Potentiaalia siis on, sitä pitäisi vaan saada hyödynnettyä korkeimmalla sarjatasolla. Perttu lähteekin yrittämään tätä Järviseudun ulkopuolelle, kun ensi kauden seura on KaMa. Kunnianhimoa nuorella miehellä on, ja uskoisin Ollin vähintään saavan mahdollisuuden kokeilla tulevana kaudella ykköskärjessä pelaamista. On mielenkiintoista nähdä, miten ura lähtee sujumaan uusissa maisemissa, ja itse tulen joka tapauksessa seuraamaan Perttu Ollin uraa kiinnostuneena, pelasi hän sitten Vedossa tai jossain muualla.

 

Tuomo Lönnmark

Suomalaisen urheilun tarustossa Iso Musta tarkoittaa ainakin kahta asiaa. Tunnetuin Iso Musta on varmasti Porin Ässien legendaarinen Veli-Pekka Ketola, mutta Järviseudulla sama lempinimi liitetään ehkä ensisijaisesti erääseen veteliläislähtöiseen etumieheen ja tämän työvälineeseen. Lönnistä ei oikeastaan tarvitsisi paljoa kirjoittaakaan. Mies on jo parin vuosikymmenen ajan luutinut etukentällä tehokkaasti ja lyönyt laiskaa pystäriä väliin. Vetolaisesta näkökulmasta on ollut oikeastaan armeliasta, että Lönnin jäähdyttely on ollut hidasta. Näin pahimmilta vierotusoireilta on vältytty. Tähän asti nähdyn perusteella mies vaikuttaisi kuitenkin olevan ikuinen ja tulee pelaamaan aina tarvittaessa.

Kaudella 2020 Lönni keskittyi lähinnä dominoimaan Suomensarjaa. Tilastoissa syntyi melko vakuuttavaa jälkeä: Lönni oli lyöjä- ja kärkkäritilaston ykkönen ja etenijätilaston kakkonen. Kuitenkin kauden lopuksi kutsu kävi vielä kerran Superiin, jossa Lönni pelasi kaikki kolme pronssiottelua. Lopputulemana oli virheetöntä ulkopeliä tutulla siepparin tontilla ja kaksi voittoa kolmesta pelistä. Jokohan nämä olivat miehen viimeiset pelit korkeimmalla tasolla? Voi olla, mutta enpä mene veikkaamaan. Kiitos taas kerran yhdelle Vedon ansiokkaan seurahistorian suurimmista legendoista.

 

Aleksi Rantala

Aleksi Rantalan kausi oli aika mielenkiintoinen. Kaikista Vedon paidassa esiintyneistä mies oli juuri se, joka oli hilkulla lyödä läpi Superin tasolla, mutta joka ei sitten kuitenkaan ihan päässyt vakituiseksi kokoonpanon jäseneksi. Superin pelejä kertyi kaikkiaan 11, eli sellainen kolmasosakausi. Alkukaudesta Rinta-ahon ollessa sivussa ulkopelistä oli Rantala Vedon ykkösvaihtoehto siepparin tontille, välillä pelaamaan pääsi etunimikaima Lassila. Pudotuspeleissä Rantala pääsi lisäksi pari kertaa mukaan etenijäjokeriksi. Nuo pelit Sotkamoa vastaan eivät menneet erityisen hyvin, mutta olin huomaavinani Rantalan mukaantulolla ainakin erään epäsuoran positiivisen vaikutuksen. Vihriälän Mikko oli nimittäin pelannut minuun silmääni hieman aneemisen oloisesti, mutta kun Rantala tuli mukaan, nousi Mikon taso saman tien. Itse ajattelin, että tämä toimi eräänlaisena muistutuksena siitä, että Vedon tasoisessa joukkueessa kilpailu pelipaikoista on tiukkaa, ja että mikäli esitykset olisivat heikkoja pidemmän aikaa, voisi kaveri viedä paikan kokoonpanosta.

Rantala on sisäpelissä mukavan röyhkeän oloinen kentällemenijä ja etenijä. Kakkosrajapomppu on kärkimiehelle onnistuessaan mainio lyönti. Rantala sai pelata Superissa pari peliä kärkenä, ja nuo pelit menivät hyvin. Siepparina Rantala oli mielestäni myös ihan hyvä, vaikka vertailu Lönnmarkiin ja Rinta-ahoon onkin armoton. Pallovarmuus oli hyvällä tasolla, enkä muista Rantalalta mitään isompia virheitä.

Vedon pelien lisäksi Rantala pelasi Ykköspesistä Alavudella. Tuolloin hihassa oli aina #1 ja otteet olivat sen arvoiset. Koska kausi meni Superin ja Ykkösen välillä, päätti Rantalakin lähteä ensi kaudeksi muualle isomman roolin toivossa. Paikka aukesi Koskenkorvalta, jossa voisin kuvitella Rantalan pelaavan ensi kaudella kärkietenijän roolissa. Kossun joukkue on nuori, joten vastuuta pitäisi tulla. Pidän Rantalan siirtoa järkevänä askeleena urakehityksen kannalta. Ensi kausi näyttääkin jo paremmin, mihin Rantalan taso riittää Superpesiksessä.

 

Mikko Kanala

Tullessaan Superin rinkiin kultavuonna 2010 Kanis onnistui heti vakiinnuttamaan paikkansa joukkueessa. Viime vuosikymmenen aikana Kanalasta puhuttiin lähes joka vuosi Vuoden pesäpalloilijana ennen kauden alkua. Kanala on ollut huippupelaaja, mutta ihan täyteen potentiaaliinsa hän ei ole mielestäni kuitenkaan päässyt. Sanotaan jo tässä vaiheessa, että Kanala on ehdottomia suosikkipelaajiani, mutta miehen taival on ollut usein myös turhauttavaa seurattavaa.

Ensiksi on toki mainittava loukkaantumiset. Niitä on ollut harmillisen paljon. Mikko on itsekin sanonut, että nuorempana ei vielä osannut treenata riittävän järkevästi, jolloin lopputuloksena oli äärimmilleen viritetty mutta toisaalta hauras urheilija. Toivotaan, että loukkaantumiskiintiö rupeaisi olemaan uran kannalta täynnä. Eräs pelillinen asia, josta Kanalaa kritisoin, on pelisilmän ajoittainen jäätyminen. Turhan usein nähdään tilanteita, joissa Kanala nostelee lyöntivuoronsa jälkeen kättä ja pyörittelee päätä. Tällöin on yleensä nähty kyseenalainen ja/tai pahasti epäonnistunut lyöntiratkaisu. Ehkä turhauttavimpia ovat tilanteet, joissa Kanala vaihtaa hyvää etenijää kakkoselle, on saanut etumiehet pysymään riittävän kaukana ja sitten pudottaa näpyn laittomaksi. Pahimmillaan tämä tapahtuu kahdesti saman lyöntivuoron aikana. Ulkopelissä huippusuoritusten vastapainoksi helppoja virheitä ja harhaheittoja tulee hieman enemmän kuin toivoisi.

Se kritiikistä. Kanala on katsojassa turhautumista aiheuttavista puutteistaan huolimatta siltikin aivan huippuhyvä pelaaja. Kaikki fyysiset ominaisuudet ovat hurjalla tasolla. Kanalalta nähdään vuodesta toiseen suorituksia, joihin ei välttämättä pystyisi kukaan muu pelaaja. Viime kaudelta jäi parhaiten mieleen vieraspeli Tampereella, jossa Mikko nappasi Juha Niemen läpilyöntiä niskasta kiinni tilanteessa, jossa peli olisi päättynyt tuohon lyöntiin:

Mikko Kanala!💪🏻🔥💪🏻 #forzavive #pesis @vimpelinveto pic.twitter.com/rgNKitvc0f

— P-P Ylisuutari (@CasualPummi) September 1, 2020

Nopeudellaan ja ponnistusvoimallaan Mikko hakee kiinni liki mahdottomia lyöntejä ja tekee niistä usein vielä paloja kovilla heitoillaan. Sisäpelissähän Kanala on hyvänä päivänä täysin pysäyttämätön.

Kaiken kaikkiaan Mikko Kanala on mielestäni vielä 28-vuotiaana pelaaja, joka ei ole lunastanut koko potentiaaliaan – ja se potentiaali on valtaisa. Toivon, että pelaajana kypsynyt Kanala tulee pelaamaan sellaisen kauden (tai useampia), jolloin Vuoden pesäpalloilijan titteli vihdoin menisi siihen osoitteeseen, johon sitä on jo moneen kertaan povattu.

 Osa 2/3 julkaistaan pian, kunhan saan sen kirjoitettua valmiiksi!