Vimpelin Veto 2020, osa 2/3
Vedon vuoden 2020 joukkueen analyysi osa 2/3 sisältää seuraavat kuusi pelaajaa: Juho Heikkala, Jere Saukko, Mikko Vihriälä, Viljo Sillanpää, Janne Mäkelä ja Olli Heikkala.
Juho Heikkala
Nuorempi Heikkala oli Vedon vuoden läpimurtopelaaja ja positiivisin yllättäjä. Juho teki debyyttinsä kauden kuudennessa ottelussa ja olikin tämän jälkeen yhdeksikössä kaikissa lopuissa peleissä. Teemu Isokedon ollessa poissa oli kolmosvahdin paikka auki. Jere Saukko pelasi paikkaa alkukaudesta, mutta lienee ollut alusta asti selvää, että Saukon sisäpelipotentiaali hyödynnetään parhaiten jokeripaidassa. Niinpä Heikkala sai mahdollisuuden ja käytti sen loistavasti. Itselleni tuli mieleen Mikko Kanala tasan kymmenen vuotta aiemmin: nuori poika pääsee kesken kauden mukaan ulkopeliin, esittää varmoja otteita eikä luovu enää paikastaan.
Heikkala osasi tulokkaaksi lukea lyöntejä hämmentävän hyvin. Monesti hän leikkasi keskelle ja haki vaikeita lyöntejä kiinni sivuttaisliikkeessä. Tällaisessa pelityylissä on aina riskinsä, mutta ei Juhoa taidettu rajankaan puolelta hirveän monesti yllättää (silloin kun hän sitä vartioi, linjassahan pelaajien paikat vaihtelevat joskus kovastikin). Loppukaudesta räpylävirheitä rupesi tulemaan, mutta tässä vaiheessa Heikkala oli ollut niin hyvä jo niin pitkään, että ne saa anteeksi. Uskomatonta mutta totta, nuorukainen oli Vedon tasoisessa joukkueessa ulkopelin ehdotonta parhaimmistoa.
Sisäpelissä Pikku-Heikkalan rooli on vielä kysymysmerkki. Vedon peluutus oli läpi kauden sellaista, että kakkoskärjen vastuu jäi mitättömäksi. Juho vaikuttaisi olevan kohtuu nopea jaloistaan, mikä on nykypesäpallossa tärkeimpiä ominaisuuksia. Oikeastaan Juho on fyysisesti vähän kuin nuori Teemu Isoketo: pienikokoinen pelaaja, joka kokoisekseen lyö palloa yllättävän lujaa. Toisaalta Heikkala on ulkopelissä todella paljon nuorta Isoketoa edellä. Ensi kaudella Veto todennäköisesti pelaa ainakin jonkin verran myös kakkoskärjellä, ja Juholle voisi olla siellä etenemishommia tarjolla. Juho ykköselle ja Yli-Hirvelä vaihtamaan? Joukkueessa tulee olemaan niin paljon laatua, että sitä riittää isommillekin numeroille. Tiivistettynä: Juho Heikkalan debyyttikausi Superpesiksessä oli mainio, ja odotan innolla, miten homma jatkuu ensi kaudella.
Jere Saukko
Jere Saukko on pelaaja, joka yleensä lentää vähän tutkan alla, mutta jota itse arvostan kovasti. Saukko on etenijäjokerina sarjan eliittiä, minkä lisäksi häntä on viime aikoina käytetty muissakin rooleissa, esimerkiksi kakkoskärjen kotiutuksissa. Viime kausi oli siitä poikkeuksellinen, että Saukko nähtiin alkukaudesta jopa räpylä kädessä. Tämä johtui esimerkiksi Isokedon poissaolosta ja Rinta-ahon loukkaantumisesta. Saukon ulkopeli oli mielestäni keskinkertaista, joitain kertoja muistan juoksujen menneen selvästi hänen piikkiinsä. Kun Juho Heikkala ”löytyi” kolmosvahdin tontille ja Rinta-aho palasi ulkopeliin, pääsi Saukko taas mukavuusalueelleen jokeripaitaan.
Saukko on hyvä etenijä ja kentällemenijä. Pystäri kuuluu suosikkilyönteihin, minkä lisäksi Saukko haastaa usein ulkokenttää maalyönneillä ykköselle pyrkiessään. Välillä Jere hakee läpäreitäkin esimerkiksi luukkulyönneillä, ja viime kaudella tuli melko tyypilliseen tapaan pari kunnaria.
Olen Saarikentän katsomossa kuullut Saukkoa kutsuttavan kriittiseen sävyyn ”alajärveläiseksi pelaajaksi”, millä ilmeisesti käytännössä tarkoitetaann sitä, että hän palaa ykköselle turhan usein. On totta, että Jerelle tuntuu tulevan huonompia pelejä, joissa hän palaa ykköselle jopa useaan otteeseen, välillä epätoivoisen näköisten haastoyritysten seurauksena. Nämä ovat mielestäni tosin osa hyvän etenijän elämää. Toki asia riippuu tilanteesta, ja välillä ykköspalo on joukkueelle erityisen ikävä lopputulema, mutta yhtä lailla voi myös turhan passiivinen pelaaja aiheuttaa joukkueelleen hallaa lyömällä viimeisellä lyönnillä koppia, jolla silläkin välillä palaa ja kentälle pääsee varmuudella harvemmin kuin vaikkapa linjaan suunnatuilla haastoilla.
Jere on jo kauan sitten vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa ja on täyttänyt sen paikan hyvin. Ensi kaudella hän jatkanee tutussa roolissa ja vastuuta tullee tasaisesti. Veto saattaa peluuttaa yhtä todella pitkää kärkeä tai sitten (mielestäni todennäköisemmin) kahta kärkeä. Ykköskärjessä Saukon tehtävä olisi todennäköisesti puhtaasti kentälle meno, kun taas kakkoskärjessä vaihtotehtäviä tulisi mahdollisesti suhteessa enemmän.
Mikko Vihriälä
Vihriälän Mikko teki kovan tempun ja löi itsensä etenijänä läpi Vedon joukkueessa. Jere Saukko oli nokkimisjärjestyksessä vielä edellä jo vaikka monikäyttöisyytensä ansiosta, mutta Mikollekin oli tilaa, sillä suurimman osan kautta Vedolla oli käytössä kaksi etenijäpuolen jokeria. Näin ollen voidaan sanoa, että Mikon taakse jäivät Aleksi Rantala ja Perttu Olli, jotka olisivat olleet vaihtoehtoja samaan rooliin. Lisäksi Mikko pääsi pelaamaan muutaman pelin kärkietenijänä ja kopparina.
Vihriälä kiinnitti oman huomioni sillä, että toisin kuin etenijät yleensä, hän lyö paljon myös vaakamailalyöntejä. Kunnareita ei Superissa vielä tullut, mutta painavat, jatkeille suunnatut sivallukset tuottavat Saarikentällä varmasti vielä jatkossa muutakin kuin pelkkiä kärkietenemisiä ykköselle. Kopparina Vihriälä paikkasi heikon jakson kokenutta Sillanpäätä ihan perusvarmoilla otteilla.
Eräs asia, joka itseäni on Vihriälän kohdalla mietityttänyt, on juoksunopeus. En ole kellottanut hänelle aikoja pesäväleillä, mutta silmämääräisesti Vihriälän juoksu ei ole näyttänyt ihan huippuetenijän tasoiselta. Myönnän, että tässä asiassa saatan olla ihan väärässäkin, ja ehkä pitkänhuiskean pojan juoksu näyttää herkästi kömpelömmältä kuin vaikkapa Isokedon. En myöskään usko, että Vihriälä hirveän hidas voisikaan olla, koska kilpailua pelipaikoista tosiaan on.
Olisi hauskaa nähdä Vihriälää enemmän myös ulkopelissä, mutta vielä ensi kaudella ei pelejä kopparin tontilla välttämättä nähdä tätä kautta enempää Yli-Hirvelän saapumisen myötä. Toki tekee joukkueelle hyvää, että näistäkin pelipaikoista on tervettä kilpailua, koska usein tilanne on juurikin päinvastainen ja joukkue kärsii kopparipulasta. Lähtökohtaisesti odotukset ensi kaudelle ovat luokkaa ”samaa kuin tänäkin vuonna” höystettynä nuoren pelaajan kehitysodotuksilla.
Viljo Sillanpää
Viljo, Viljo. Mennyt kausi oli hankala. Alkukaudesta tuntui välillä siltä, että Sillanpään tontilta menee joka pelissä yksi lyönti läpi. Kopparin paikka on siitä raaka, että selvä virhe näkyy käytännössä heti tulostaululla. Etukenttämiesten vastaavan tasoiset virheet ilmenevät lähinnä tekemättä jääneinä paloina. Sillanpään kopparipelissä ongelmana oli ainakin tietynlainen haluttomuus hakea syöksykoppeja. Jos vertaa vaikkapa Henri Puputtiin, joka on joka pelissä kymmenkunta kertaa rähmällään, on Sillanpäällä ollut tapana yrittää hakea pystyssä kiinni sellaisiakin lyöntejä, joihin suurin osa koppareista syöksyisi. Loppukaudesta itseluottamus onneksi palautui ja taso nousi. Pudotuspeleissä, etenkin Sotkamo-sarjassa, Viljo pelasi mainiota kopparipeliä ja haki useita pahojakin syöksykoppeja.
Sisäpelissä anti jäi harmillisen laihaksi. Alkukaudesta Viljoa peluutettiin kutosena eli käytännössä kakkoskärkenä. Tulosta ei kuitenkaan tullut, ja loppukaudesta numerona oli usein 9. Osin ongelmat johtuivat Vedon kakkoskärjen yleisestäkin tehottomuudesta, mutta suoraan sanoen Viljo ei omilla esityksillään myöskään auttanut asiaa. Kärkilyöntejä kertyi runkosarjassa noin 1,7 per peli, mikä on yksinkertaisesti kovin vähän.
Ensi kaudeksi Viljo siirtyi JymyJusseihin, ja tämä on erinomainen siirto, joka hyödyttää jokaista osapuolta. Jusseilla oli ehdoton tarve kopparille, kun taas Viljo ei enää ensi kaudella olisi voinut odottaa mahtuvansa Vedossa pelaavaan kokoonpanoon, eikä miehen olo välttämättä olisi Vimpelissä muutenkaan mukava, sen verran silmätikuksi hän on Luoma-ahon pohjoispuolella joutunut. Vedolla taas on ensi kauden rosterissa noin 3½ kopparia (Anttila, Yli-Hirvelä, Vihriälä ja Isoketo), joten tuon osaston luulisi olevan kunnossa. Ei muistella Viljoa pahalla, onnea uusiin ympyröihin!
Janne Mäkelä
Mäksä on Lönnin ohella niin hurjan suuri legenda Vimpelissä, että vähän meinaa alahuuli ruveta väpättämään kun ajattelee, että vielä koittaa sekin päivä, jolloin Sahin sulttaani ei enää ole kokoonpanossa mukana. Hurjaa on sekin, että Mäkelä taisi olla lähellä lopettamista vuoden 2011 kirvelevän finaalitappion jälkeen. Tästä huolimatta ura jatkuu edelleen 2020-luvulla. Mistään jäähdyttelystä ei myöskään ole kyse, vaan Mäkelä oli viime kaudella jälleen kerran lyöjätilaston top 10:ssä.
Mäksän lyöntiarsenaaliin kuuluvat muun muassa pelätyt kakkosjatkekumurat, rajaleikkurit, kolmosjatkelyönnit, pussinpohjat ja erilaiset näpyt. Kaikenlaisilla lyönneillä tulee tulosta, ja lyöntivalikoima on todellakin riittävä. Eräs Mäkelän arvostettavimpia ominaisuuksia on miehen ilmeisen täydellinen hermojen puute. Mäkelä on voinut olla lyömättä kolme vuoroa putkeen, kunnes pääsee viimein viimeisenä lyöjänä purkamaan ajotilannetta. Usein Mäksä on sitten näissä paikoissa lyönyt kylmän viileästi kaksi juoksua perättäisillä lyönneillä. Jos Vedon pelinjohdolla on lista ”Pelaajat, joihin voi luottaa kuin vuoreen”, on Mäkelän nimi todennäköisesti kirjattu siihen ensimmäisenä.
Olli Heikkala
Vielä alkukaudesta ajattelin Olli Heikkalasta kutakuinkin niin, että hän on hyvä, mutta ei välttämättä riittävän hyvä. Ollihan vastasi pelaamalla elämänsä parhaan kauden toistaiseksi. Vimpelissä on viimeisen vuosikymmenen aikana totuttu vähän turhankin hyvään, ja Heikkalaakin verrataan armotta mutta ymmärrettävästi muun muassa Sami Haapakoskeen, Henri Puputtiin ja Antti Kuusistoon. Mikäli viime kauden ykköskärki olisi odotetusti koostunut Heikkalasta, Isokedosta ja Kanalasta, olisi Heikkala varmasti ollut monen muunkin papereissa tämän kolmikon heikoin lenkki. Kuinka ollakaan, korona sotki kuviot ja Isoketo ei lopulta edes ollut joukkueessa mukana. Ollia varmasti kaavailtiin alun pitäenkin numerolle 2 tai 3, ja kakkosena hän alkukaudesta pelasikin.
Homma lähti kuitenkin pyörimään toden teolla siinä vaiheessa, kun Heikkala istutettiin kärkietenijäksi. Etenijänähän Olli on paitsi nopea, myös hyvä ottamaan lähtöjä. Kun tähän yhdistettiin mainio kentällemenoprosentti (runkosarjassa noin 70 prosenttia), olikin Olli yhtäkkiä valtakunnan parhaita kärkimiehiä. Mielestäni tämä oli yksi tärkeimpiä tekijöitä siinä, että Vedon sisäpeli lopulta lähti rullaamaan mukavasti.
Jos Heikkalaa on sisäpelissä voitu verrata Antti Kuusistoon, on vertaus entistä selvempi ulkopelin osalta. Omasta mielestäni Kuusisto on ollut Vedon paras ykkösvahti kautta aikain, joten saappaat ovat suuret. Tällä kaudella Ollin ulkopelikin nousi sellaiselle tasolle, että hänen ei tarvitse näitä vertailuja hirveästi hävetä. Paloja syntyi kauden aikana hirvittävä määrä, ja Vedon etukenttä oli kunnossa. Nopeus, sijoittuminen ja heittokäsi ovat kaikki sillä tasolla, että Heikkalaa saatetaan vielä joskus muistella yhtenä parhaista etumiehistä.
On mielenkiintoista nähdä, mikä numero Heikkalan hihaa ensi kaudella koristaa. Isoketo palaa rosteriin, ja Suomesta ei taida löytyä yhtäkään pelaajaa, joka olisi niin puhdas kärkietenijä kuin Mini. Kuitenkin Heikkala pelasi tällä kaudella niin mainiosti kärkenä, että olisi myös loogista kehittää häntä edelleen juuri siihen rooliin. No, positiivinen ongelmahan meillä tässä on! Kirjoitan vielä myöhemmin omia ajatuksiani Vedon ensi kauden mahdollisesta kokoonpanosta ja lyöntijärjestyksestä.
Tämän sarjan viimeisessä osassa käsitellään vähemmän yllättävästi viime kauden joukkueen loput 5/17 pelaajaa.
Kommentit
Lähetä kommentti