Vimpelin Veto 2020, osa 3/3

 

Viimeiset ukot uunista ulos, eli ne viisi pelaajaa, jotka pelasivat Vedon kaikki 32 superpesisottelua kaudella 2020: Perttu Ruuska, Ville Takala, Matias Rinta-aho, Severi Lassila ja Elmeri Anttila.

 

Perttu Ruuska

Ihmepoika, Halsuan Patrik Laine, Perttu Ruoska. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja Perttu Ruuska on totisesti vetolaisten lempilapsi.

Perttu on siitä poikkeuksellinen tapaus, että hän on tavallaan ollut legenda koko uransa. Legenda alkoi 15 vuoden iässä, jolloin Ruuska kävi lyömässä palloa väliin ratkaisevassa loppuottelussa Sotkamoa vastaan. Tuon jälkeen vastuu on kasvanut vuosi vuodelta, ja viime kaudella se kasvoi suorastaan valtavaksi, kun Perttu ei enää ollut pelkästään ykköskotiuttaja, vaan hän otti myös syöttölautaseen haltuunsa.

Aloitetaan lukkaripelistä. Perttu oli pelannut Superissakin yksittäisiä pelejä lukkarina jo aiemmin, mutta silti kausi 2020 oli todellinen tulikaste tuolla pelipaikalla. Kaiken kaikkiaan voitaneen sanoa, että lukkaripeli kehittyi kauden mittaan hitaasti mutta varmasti. Heittokäsi ja tolppa tiedettiin hyviksi, nyt ruvettiin mittaamaan taktista puolta entistä enemmän. Itseäni ilahdutti erityisesti se, että taktiset väärät osuivat Pertulta kohdilleen kiitettävällä prosentilla. Ruuska on lukkarinakin jo sellaisella tasolla, että tuon ikäiseltä melko tuoreelta lukkarilta ei tässä vaiheessa voi hirveästi enempää vaatia. Kehitystä lienee lähinnä pelin rytmityksessä ja syötön tarkemmassa valinnassa ja hallinnassa esimerkiksi korkeuden ja sijainnin suhteen.

Sisäpelissä Ruuska on varmasti sarjan pelätyin mailamies. Uhka etenkin kolmospuolelle ja takakentälle on niin valtava, että ulkokenttien on oltava aina valmiina torjumaan läpilyöntejä. Mikä parasta, Perttu (ja pelinjohto) on osannut hyödyntää tätä, minkä ansiosta hyvin useasti ykköstilanne on muuttunut kolmostilanteeksi kahdella helpon näköisellä näpyllä. Nyt kun Perttu on yhdeksikössä, on hihanumeroa pitänyt miettiä. Alkukaudesta Ruuska löi ennen Anttilaa, mutta tämä järjestys muutettiin toisin päin kesken kauden. Muutos kannatti ja tehosti Vedon sisäpeliä. Ensi kaudeksi asiaa pitää miettiä jälleen uusiksi uusiutuvan joukkueen myötä.

Yhteenvetona Perttu Ruuska on pelaaja, jonka ympärille voi rakentaa joukkueen seuraavaksi 15 vuodeksi. Toivon koko sydämestäni, että Perttu saadaan pysymään Vimpelissä. Itsestäänselvyytenä sitä ei sovi pitää, sillä isoveli Arttukin lähti Vedosta pari vuotta sitten. Paras tapa pitää Perttu ”kotona” on pitää joukkue, seura ja puitteet kunnossa ja näyttää, että menestystä saavuttaakseen ei tarvitse lähteä Savonjokea edemmäs kalaan.

 

Ville Takala

Onko jonkun muun mielestä yllättävää, että Ville Takala oli yksi niistä viidestä pelaajasta, jotka pelasivat Vedon jokaisen ottelun viime kaudella? Minä ainakin yllätyin huomatessani tämän. Sisäpelissä Villen rooli oli pieni, eikä hän ulkokentälläkään pistänyt erityisesti silmään hyvässä eikä pahassa. Mutta mukana hän kuitenkin oli alusta loppuun.

Kuten on jo aiemmin tullut todettua, pyöri Vedon sisäpeli tänä vuonna erittäin suurilta osin ykköskärjen kautta. Takala pelasi suurimman osan kautta numerolla 7, mikä teoriassa tarkoittaisi kakkoskärjen vaihto- ja etenemishommia. Käytännössä nämä hommat menivät kuitenkin enemmän kopinnosteluksi. Villen kärkilyöntiyrityksistä noin puolet päättyi haavoittumiseen. Kärkilyöntiprosenttikin oli siten todella vaatimaton, hieman alle 35. Osin homma menee peluutuksen piikkiin, mutta tosiasiassa Takalan lyöntiratkaisut sisäpelissä olivat riittämättömiä. Läpilyöntiuhka oli mahdollisesti Vedon koko joukkueen pienin, mikä jo vaikeuttaa tekemistä, kun ulkokenttä voi pelata rohkeammin. Kun peluutus oli käytännössä tasoa ”yksi kokeilu ja sitten koppi”, näyttävät tilastot sitten tältä.

Ulkokentällä Takalan rooli oli tärkeämpi. Ei peli sielläkään mitenkään loisteliasta tai erityisen näkyvää ollut, mutta kuitenkin riittävää. Vedon linjapeli oli kauttaaltaan vahvaa, ja Takalakin teki paloja hänelle suunnatuista lyönneistä siinä missä muutkin.

Ensi kautta ajatellen näyttää omiin silmiini siltä, että Takala olisi tällä hetkellä putoamassa juuri kokoonpanon ulkopuolelle. Isoketo palaa, ja Takalan pelipaikka riippuu käytännössä vertailusta Teemuun ja Juho Heikkalaan. Isoketo todennäköisesti kävelee sisään joukkueeseen jo pelkästään sisäpelillisillä ansioillaan, ja Heikkalan debyyttikausi oli sen verran vahva, että veikkaan, että Takala ei lähtökohtaisesti ole optimikokoonpanon jäsen. Pitää kuitenkin muistaa, että pelinjohto vaihtuu viime kaudesta, ja tässä on vielä koko harjoituskausi aikaa antaa näyttöjä. Joukkueen näkökulmasta tilanne on positiivinen, kun pelipaikoista on kilpailua.

 

Matias Rinta-aho

Sanotaan tärkein ensin alta pois: Maasturi oli loppukaudesta aivan jäätävän hyvässä lyöntivireessä ja ratkoi jaksoja ja pelejä Vedolle kovapäisillä ratkaisuillaan. Kokonaisuudessaan kausi oli todella hyvä.

Alkukaudesta käsi ei vielä ollut kunnossa, joten muutama peli meni alkuun jokeripaidassa, eivätkä lyöntitehotkaan olleet tuolloin kummoiset: 6 lyötyä juoksua 7 peliin. Kun Rinta-aho sitten pääsi mukaan ulkopeliin, tehostui sisäpelikin siinä samassa. Loppukaudesta lyötyjä juoksuja tulikin jo lähes 2,5 ottelua kohden. Parhaiten mieleen ovat totta kai jääneet ratkaisulyönti Sotkamoa vastaan sekä viileät vedot pronssipeleissä Joensuuta vastaan. Matias on kovalyöntinen kaveri, joka uhkaa ulkokenttiä vaakamailasiivuilla ja tasapainottaa valikoimaansa esimerkiksi laadukkailla ohitusnäpeillä. Etenemisnopeus ei koskaan ole ollut huipputasoa, joten rooliksi on vakiintunut tuollainen takatilanteen purkaja/kotiuttaja.

Olisi yllätys, mikäli Matias ei ensi kaudella jatkaisi samaan tyyliin kuin tähänkin asti. Siepparina paloja syntyy erittäin mukavasti, ja sisäpelissä Matias nivoutuu hyvin osaksi Vedon kovaa keskipalkkia. Todennäköisesti hihanumero tulee elämään kauden mittaan, kun hyvälle pelaajalle haetaan optimaalista paikkaa.

 

Severi Lassila

Severi on nykypesäpallossa Iiro Kuosan ja Valtteri Luoman kaltainen ulkopelin erikoismies, jonka sisäpelirooli on hyvinkin pieni. Lassila on pelannut nuoresta pitäen Vedon kovissa juniorijoukkueissa, jotka voittivat viime vuosikymmenillä useita mitaleja. Samaan aikaan hän rupesi vakiinnuttamaan asemaansa Vedon superpesisjoukkueen linjassa, eikä tästä mennyt kauaakaan siihen, että rooli muuttui linjan johtavaksi pelaajaksi.

Lassilan suurimmat vahvuudet ovat pallovarmuus, sijoittuminen ja muun linjan ohjaaminen. Joka vuosi Severi on Superpesiksessä eniten paloja tehneiden pelaajien joukossa. Ulkopeli ei yleensä näytä samaan tapaan räiskyvän loisteliaalta kuin vaikkapa Mikko Kanalalla, mutta osa tästä menee juurikin hyvän sijoittumisen piikkiin. Severin ei tarvitse hakea haamukoppeja tiikerinloikilla, koska hän on jo valmiiksi oikeassa paikassa (toki tähän vertailuun vaikuttaa sekin, että Kanala pelaa yleensä laidalla ja Lassila keskellä).

Sisäpelissä voitaisiin kiltisti sanoa, että Lassila hakee edelleen paikkaansa. Huippuetenijää hänestä ei tule, jolloin vaihtoehdoiksi jäävät vaihtaminen ja/tai kotiuttaminen. Lyöntivoimakaan ei ehkä riitä huippuluokan kotiuttajapeliin, jolloin parhaat mahdollisuudet ovat vaihtajana. Mielestäni Severi on myös käytännössä osoittanut tämän. Kakkoskärjen miehelle tilanteita tulee harvakseltaan ja ne ovat usein vaikeita, esimerkiksi kahden palon etutilanteita. Näissä on tosin se hyvä puoli, että lyöjä saa yleensä tehdä mitä haluaa, koska mikään lopputulos ei ole katastrofi. Severin parhaita lyöntejä ovat olleet erilaiset taitolyönnit, jotka ovat epäsäännöllisesti tuottaneet iloa.

Käytännössä Severin harteilla ei tässä vaiheessa liene kummempia sisäpelipaineita. Tarkoitus on saada linja vedenpitäväksi, ja siihen on ensi vuonna hyvät mahdollisuudet, kun joukkue vahvistuu.

 

Elmeri Anttila

Elmeri Anttilan kausi 2020 oli loistava. Kopparipeli oli hyvää ja sisälläkin vastuu kasvoi edellisvuosista, ja Anttilasta tuli kertaheitolla yksi joukkueen kantavista voimista. Alkuperäinen idea oli peluuttaa Anttilaa numerolla 5 Ruuskan jälkeen. Tämä tosin pohjautui siihen oletukseen, että Isoketo olisi ollut mukana numerolla 1. Kun näin ei ollut, ei tämä lyöntijärjestys toiminut halutulla tavalla. Kun Heikkalasta tehtiin kärki ja Ruuska ja Anttila vaihdettiin päittäin, parani Vedon sisäpeli selvästi.

Anttila pelasi lopulta suurimman osan kaudesta numerolla 3 ja onnistui mainiosti mailan varressa. Edellä oli pääsääntöisesti kaksi huippuetenijää, Heikkala ja Kanala. Anttilalla on iso uhka rajoihin, ja tätä hän hyödynsi onnistuneesti läpi kauden. Yksittäisenä lyöntinä mainittakoon ykkösrajan kääntönäpy, joka tuotti kymmenittäin vaihtoja. Kunnareita tuli yllättäen ainoastaan kaksi, mutta se menee ehkä pelkästään satunnaisvaihtelun piikkiin, esimerkiksi Juha Puhtimäki jäi viime vuonna kokonaan kunnareitta. Elmeri oli lopulta kaikissa tilastoissa varsin korkealla, nostetaan tässä esiin vaikkapa kärkilyöntiprosentti, joka oli runkosarjassa 67,7, mitä voidaan tuon roolin pelaajalle pitää todella hyvänä.

Huippukopparit ovat haluttua tavaraa, ja Elmeri alkaa kopparinakin lähestyä huipputasoa. Kopparin olisi ensin opittava pelaamaan varmaa ja virheetöntä ulkopeliä, mikä on jo helpommin sanottu kuin tehty. Esimerkiksi Kiteen eittämättä lahjakkaalla Lassi Vasaraisella on välillä ollut pahoja vaikeuksia ihan peruspelinkin kanssa. Kun perusvarmuus on saavutettu, on aika ruveta kiristämään ruuvia ja lisäämään riskiä. Mielestäni Anttila on nyt tässä kehitysvaiheessa. Esimerkiksi pahojen välilyöntiyritysten hakeminen kopiksi ja vapaita, väliin putoavia kotiutuslyöntejä rajusti vastaan tuleminen ja niistä polttaminen ovat asioita, joissa jatkuvasti onnistuu vain kourallinen koppareita. Vedon kopparitilanne läpi 2010-luvun oli loistava, ja Puputti ja Haukkala oli sellainen pari, jollaista ei voi odottaa joukkueella aina olevan.

Vedon ensi kauden kopparitilanne näyttää kuitenkin erityisen hyvältä. Veli-Pekka Yli-Hirvelä tulee joukkueeseen nimenomaan koppariksi. Lisäksi Vihriälä on koppariainesta ja Isoketokin voi pelata takana tarvittaessa. Vielä ei pysty sanomaan, kuka pelaa kakkos- ja kuka kolmospuolella, mutta takakentän pitäisi olla ensi vuonna kunnossa.

Sisällä Anttilan numero saattaisi edelleen olla 3, mutta pidän ehkä todennäköisempänä sitä, että se nousee neloseksi tai vitoseksi sillä oletuksella, että Isoketo pelaa kärjessä. Anttila on onneksi todella joustava ja monipuolinen pelaaja, jonka voi sijoittaa lyöntijärjestyksessä moneen eri kohtaan onnistuneesti.